Yli 10 000 lemmikkiä Petsiessä

Lehdistötiedote, Kuopio, 31.07.2007, vapaa julkaistavaksi heti

Lemmikkieläinten omistajille ja kaikille eläinrakkaille ihmisille suunnatulla Petsie (www.petsie.fi) yhteisösivustolla on nyt yli 10 000 lemmikkiä. 10 000. lemmikki oli "Sulo" hamsteri, jonka omistaja palkitaan lahjakortilla lemmikkitarvikeliikkeeseen. Sivustolle rekisteröityminen ja sen käyttäminen on ilmaista. Lemmikeistä voi lisätä palveluun kuvia, videoita tai kirjoittaa vaikka lemmikin omaa blogia. Sivustolla on myös aktiivinen keskustelualue, jolla voi keskustella kaikesta lemmikkeihin liittyvästä.

Viime joulukuun itsenäisyyspäivänä avattu täysin uudentyyppinen yhteisösivusto on kasvanut odotusten mukaisesti ja tulevilta kuukausilta odotetaan voimakasta kasvua. Palvelua ylläpitävä Ideawire Oy aikoo viedä palvelukonseptin ulkomaille vielä kuluvan vuoden aikana.

"Petsie yhteisönä on erittäin aktiivinen ja sen henki on erittäin positiivinen", kehuu hallituksen puheenjohtaja Tomi Heiskanen. Lyhyestä historiastaan huolimatta Petsien tiimoilta on järjestetty jo laaja videokilpailu sekä miitti. Petsien käyttäjät ja lemmikit tutustuivat toisiinsa kasvotusten kesäkuussa järjestetyssä koiramiitissä. "Miitistä saatiin erittäin positiivista palautetta ja miittejä järjestettäneen tulevaisuudessakin", kertoo Heiskanen.

Lisätietoja:
Tomi Heiskanen, Ideawire Oy, puh. +358 44 335 0950,

Kuvapankki