50 000 lemmikkiä Petsiessä

Lehdistötiedote, Kuopio, julkaisuvapaa heti

Lemmikkieläimiin keskittyvä nettiyhteisö Petsie.fi on saavuttanut 50 000 rekisteröityneen lemmikin rajapyykin. Reilun kahden vuoden aikana palvelu on ottanut haltuunsa merkittävän osan verkon lemmikeistä kiinnostuneista käyttäjistä. Sivusto on Suomen suurin lemmikkiyhteisö ja pian Suomen suurin lemmikkiaiheinen verkkosivusto.

Kuukausittain Petsie.fi -verkkoyhteisö kerää yli 120 000 uniikkia kävijää ja sivuston sivuja selataan reilusti yli kymmenen miljoonaa kertaa! Keskimääräinen kävijä selaa yli 30 sivua ja käyttää siihen vartin, mikäli Petsie.fi olisi printtilehti, niin se luettaisiin kannesta kanteen. Luvut ovat huimat ja ne ovat tuplaantuneet viimeisen vuoden kuluessa. "Tehdyn mielikuvatutkimuksen perusteella Petsie.fi:tä pidetään vain nuorten ja lasten sivustona, mutta todellisuudessa jopa puolet käyttäjistä on aikuisia.", kertoo viestintäjohtaja Tomi Heiskanen.

Palvelu yhdistää kymmeniä tuhansia eläimistä kiinnostuneita ihmisiä ympäri Suomen, joten ei ole ihme, että palvelusta voi löytää helposti lenkkikaverin tai voi saada myydyksi varastoon unohtuneita lemmikkitarvikkeita. "Tähän ei ole tultu sattumalta vaan palvelua on kehitetty ja ylläpidetty suunnitelmallisesti kuunnellen käyttäjien palautetta jo yli kahden vuoden ajan", summaa Heiskanen. Vuosien varrella palveluun on kertynyt jo iso liuta käyttäjien toivomia ominaisuuksia: muiden muassa keskustelualueet, tori ja yksityisviestit. Kehitystä ei suinkaan aiota tähän lopettaa vaan tulossa on edelleen useita isompia ja pienempiä uusia ominaisuuksia. Ideawire Oy on myös mukana kehittämässä uudenlaista Terveys2.0 -palvelua Hoitonetti.fi:tä, jonka huikea kasvunopeus on yllättänyt positiivisesti jopa Ideawiren verkkoyhteisökonkarit.


Lisätietoja:
Tomi Heiskanen, Viestintäjohtaja, Ideawire Oy, puh. +358 44 335 0950,

Petsie

Petsie.fi on Suomen suurin lemmikkiaiheinen verkkoyhteisö. Jo yli 50 000 suomalaista lemmikkiä ja heidän omistajaansa on palvelun aktiivisia käyttäjiä. Palvelu kerää yli 120 000 uniikkia kävijää kuukausittain.

http://www.petsie.fi/


Ideawire Oy

Ideawire Oy ylläpitää vuonna 2006 lemmikin omistajille suunnattua Petsie.fi -verkkoyhteisöä sekä osallistuu vuoden 2008 lopulla avatun Hoitonetti.fi -verkkoyhteisön kehittämiseen. Yrityksen kotipaikka on Kuopio ja yritys työllistää 6 henkilöä.

http://www.ideawire.fi/